Nanean pollarit narisevat kun vuorovirta keikuttaa venettä San Franciscon laituri numero 39:ssä. Veneen sisällä narinat ovat vähissä ja vene-elämä on alkanut pikkuhiljaa toimia. Lapset ovat löytäneet veneen seikkailupaikat ja Otso on aloitanut koulutien aapiskukosta.
Viikon irtioton jälkeen käynnistelin tänään veneen tietokonetta ja tarkastelin vähän navigointiohjelmistoon jäänyttä jälkeä siirtopurjehdukseltamme. 6000 mailia amerikan ympäri myötäpäivään on pitkämatka – läppärin ruudullakin. Todellinen matka on pidempi sillä tällä siirtoreissulla arviolta 90% ajasta mentiin vastatuuleen apparenttituulen suuntaa näyttäneen viisarin pomppiessa 30 ja 35 välillä.

Koko matkan kannalta tärkeä ja onnekas sattuma oli se, että tapasimme saattumalta Hannun ja Aulin, jotka Kristiina veneineen ovat kaikkien tuntemia Tyynenmeren seikkailijoita. Ilman Aulin ja Hannun avulla hankittuja karttoja, ohjelmistoja ja opaskirjoja olisimme olleet useasti pulassa. Toivottavasti voimme joskus olla samalla tavalla avuksi muille vuorostamme.
Tärkeää oli myös, että vene oli hyvässä kunnossa. 30 vuotta Nanealla meitä ennen purjehtinut Henry Bernhard eli Hank tuli koko miehistölle tutuksi kun ongelmatilanteissa aloimme kaivelemaan Hankin laatikoita ja porukalla funtsittiin miten 2. maailmansodan lentäjäveteraani voisi olla kulloiseenkin tilanteeseen varautunut.
Matkan aikana olemme saaneet apuja niin laajalta joukolta, että kaikkien listaaminen tässä tuntuu liian haastavalta tehtävältä vaikka usein tulee näitä tapauksia ajateltua.
Matka Newportista tänne oli uskomaton kokemus, jonka aikana minulle kertyi oppia roppakaupalla sekä veneestä, että valtameripurjehduksesta. Paljon jäi vielä opittavaa, mutta kuitenkin nyt olemme mielestäni aika valmiit lähtemään ison veden yli Australiaan. Johanna ja lapset ovat uskomattomalla tavalla saaneet Nanean tuntumaan kodilta, jossa on koko porukalla hyvä ja turvallinen olla ja matkustaa kohti uusia seikkailuja.
Palaillaan asiaan,
Jussi
2 comments
Comments feed for this article
January 9, 2009 at 2:08 pm
Katja K
Moi!
Upeaa uutta vuotta! Mahtavaa on ollut seurata teidän kuulumisia täällä sivulla. Ja tosiaan on jo pitkä matka takanapäin. Hyvä Jussi ja muu miehistö!
Lotta on nyt 5 kk. Laitan Sampan sähköpostin kautta kuvia ja tietoja neidin kuulumisista lähipäivinä. Nyt on vaan kameran purkujohto kateissa.
Kalle ja Eeva ikävöivät Otsoa ja Oonaa. Otso on selvästi Kallen Iso Idoli. Otso on Kallelle se ihan oikea seikkailumies ja Lego-pelastushelikopterilla on jo moneen otteeseen pelastettu Otso hain hampaista. Eeva taas haluaisi kutsua Oonan synttäreilleen (18.1). Kai te siellä paatissa voitte sitten laulaa lirauttaa pienet onnittelulaulut 4 v-Eevalle? Täällä me sitten syödään kaakkupala myös Oonan puolesta.
Ollaan päivitetty vähän kirjahyllyä teidän matkan seuraamista varten: Kon Tikiä (Thor Heyerdal, 1950) kaksin kappalein, sitten Theroux Paul: Tyynenmeren onnelliset saaret (1993) ja joku Valittujen Palojen kuvateos Tyynenmeren saaret. Ne kahlataan tässä alkuvuodesta läpi. Se Totte Svensson oli muuten loistoidea, luetaan nyt sitä, matkustetaan lentävällä matolla ja syödään laiskiaispullia (Yksityisetsivä Totte Svensson). Uusi karttapallo pitäisi vielä hommata.
“Miksei mekin lähdetä sellaselle venematkalle kun Otso, Oona ja Elmokin?” on lasten jokapäiväinen kysymys. Tällaisille luolamiesmetsäläis-maakravuille siinä aina riittää vastailtavaa… Ainakin haaveet jonkunlaisesta pallonkiertämisestä ovat heränneet!
Terveisiä kaikille!
t. Katja, Samuli, Kalle, Eeva ja Lotta
PS. Se Etlarin juttu oli tosi kiva, haalin jo pari lehteä talteen. Vien yhden Riihimäellekin jossain välissä.
January 10, 2009 at 2:52 pm
Auli
Hieno saavutus, vaikka emme milloinkaan epäilleet että se olisi epäonnistunut. Teidän perheessä on sisua ja oikea asenne!
Älkää lopettako blogimerkintöjä, vaikka olette jonkin aikaa laiturissa kiinni. Olisi mielenkiintoista lukea miten elämä sujuu San Franciscossa.
Kaikkea hyvää tälle vaiheelle,
Auli ja Hanski