Olemme nyt neljättä päivää kryssikurssilla kohti Uutta Seelantia. Vastatuuleen mennessä kallistuskulma on ollut parhaimmillaan 40 astetta. Pääosin koko matkamme ajan yli Tyynen valtameren olemme olleet kallellaan styyrpuurin puolelle eli oikealle puolelle. Ruokaa olen tottunut tekemään valjaisiin kiinnitettynä, sillä keittiö on veneen vasemmalla puolella. Ruokatarvikkeiden kurottelu kaapista on vaatinut tarkkaa keskittymistä, jotta kaikki purnukat ja vadit eivät valuisi ulos samalla kertaa. Myös vihannesten pilkkomisessa on täytynyt olla nopea, jotta pienet palaset eivät ehtisi liukua näykymättömiin pilssin uumeniin. Nyt onkin ollut täysin outoa, kun poikkeuksellisesti olemme olleet kallellaan paarpuurin puolelle, eli vasemmalle. Nyt ongelmana ei ole ollut ruokatarvikkeiden pysyminen kaapissa, vaan kokin estäminen
liukumasta itse kaappiin.

Lapset eivät näytä kärsivän kallistelusta. Kun vaatekaapista löytyi vanhat coretex housut, keittiön pienestä lattiasta tuli oivallinen liukumäki. Tämä ei tietenkään myöskään osaltaan helpota kokin hommia keittiössä, kun pitää kaappiin valumisen lomassa väistellä vinhasti liukuvia lapsia ja pidellä leikkuulaudalta karkaavia vihanneksia.

Nyt kun keli on kylmennyt, niin lapsille etsittiin kaapin pohjilta vanhat talvivaatteet. Voi sitä iloa ja riemua, mikä syntyi kun sai pitkästä aikaa pukea pipoja, hanskoja ja haalareita päälle. Niistä syntyi myös monta palomies- ja länkkärileikkiä. Pieni yllätys odotti äitiä, kun ajovuorosta kömmin sisään kajuuttaan ja huomasin kahlaavani värikkäässä lapasmeressä ja lapset löytyivät tyhjästä vaatekaapista.

Advertisements