Toinen syy jännittämiseen menneellä viikolla oli sykloni Rene, joka viikonloppuna ylitti Tongan saarivaltion. Paikka oli meille tuttu, sillä vietimme muutaman kuukauden Vavaun paratiisisaarilla viime vuoden lopulla. Suurin osa cruising-tutuistamme lähti Uuteen-Seelantiin tai Australiaan hurrikaanikaudeksi, mutta muutama vene jäi Vavaulle, Neiafun satamaan.

Seurasimme sääkartoista syklonin etenemistä ja arvioita siitä, mihin suuntaan se lähtisi kääntymään. Tongalta tuli niukasti tietoa, sillä sähkö- ja puhelinlinjat olivat vaurioituneet. Vasta nyt, vajaan viikon kuluttua, on alkanut tulla blogitietoja tilanteesta ja näyttäisi, että pahimmilta vaurioilta on selvitty. Paikallisille vahinkoa on syntynyt pilalle menneestä sadosta, mutta onneksi henkilövahinkoja ei tullut. Ja lähes kaikki veneetkin pysyivät kiinni poijuissaan.

Tutkimme lasten kanssa miten hurrikaani syntyy ja kirjastosta löytyi mielenkiintoinen sääilmiöiden demonstraatiot-kirja. Hurrikaanin silmässä eli ytimessä on pieni alue, jossa ei tuule ollenkaan. Sykloni Reneen silmä oli ylittänyt Vavun, jonka aikana n. 2 tuntia oli ollut täysin tyyntä. Ihmiset olivat vaellelleet kaduilla ja  lapset uineet satamassa. Silmän molemmin puolin oli tuullut hurrikaanin voimakkuudella, puuskissa 125 solmua. Kaikenkaikkiaan myrskytuuli oli puhaltanut Vavaulla yli vuorokauden.

Tutkimuksia siitä, miten hurrikaani syntyy.

Tutkimuksia siitä, miten hurrikaani syntyy.

Advertisements