Tiskin takana lihamestarin apulainen Kelley.

Olen aina ihaillut ranskalaisten ja italialaisten omistautumista hyvälle ruualle. Näissä maissa paikalliset pienet liha-, leipä- ja vihanneskaupat pidetään hengissä, koska ihmiset arvostavat tuoretta tavaraa, valikoimaa, ja palvelua. Iloksemme olemme löytäneet Waihekelta pienen viehättävän lihakaupan, josta saa ihania tuotteita, erityisesti omatekoisia makkaroita, jotka ovat lihaisia ja makunystyröitä hellivillä yrteillä maustettuja.  Omistaja lihamestari Steve Hill on lupsakka persoona, jota on hauska poiketa jututtamassa, vaikka ei varsinaista asiaa lihakauppaan olisikaan.

Lihakaupasta saa myös harvinaista herkkua, kieltä, jota usein valmistan perheelle. Otson koulukaverit tosin ihmettelivät, kun Otson lunch boxista löytyi kielivoileipiä. Pojat kummastelivat ja kysyivät uteliaina mitä lihaa mahtoi leivän päällä olla, johon Otso vastasi rauhallisesti, että “It’s tongue.” Mihin pojat naureskellen kysyivät, että onko se isäsi kieli?

Lihamestari Steve liikkeensä edessä. Kyltti on kuulema saaren valokuvatuin.

Tänään Otson kertoi, että pojat koulussa olivat vesikielellä kyselleet maistiaista lounaslaatikosta löytyneestä pizzapalasta. Kun pojille selvisi, että pizzan päällä olikin kieltä, kukaan ei ollut enää halukas osingoille.

Advertisements