Joskus on niitä viikonlopun päiviä, jolloin ei tapahdu paljon mitään ja sitten taas toisinaan niitä, jolloin on niin paljon tekemistä, että viikonloppu tuntuu viikon pituiselta. Eilen oli juuri sellainen touhukas päivä. Heti aamusta säntäsimme Oneroan rannalle tutustumaan purjehdukouluun. Meno oli vilkasta kun pienet ja isot purjehtijat valmistelivat veneitään kisaamista varten. Otsokin valmisteli Spektransa kuntoon ja odotteli jännittyneenä mitä oli tulossa. Ja pääsihän Otso näyttämään taitojaan ensin Optarijollalla ja sitten omalla veneellään. Klubin vetäjä ylensikin Otson jo heti ensimmäiseen junioreiden kilpaluokkaan. Sen verran rutiininomaisesti venda Otsolta sujui.  

Valmisteluja. Spekta etualalla.

Vilkasta menoa lahdella.

Sitten oli vuorossa viinimaistelutilaisuus  Awaroan –luomuviinitilalla.  Hyvien viinien lisäksi tarjolla oli kiviuunissa paistettua pizzaa. Koska olimme hieman etuajassa, reitti kulki Waiheken urheilukentän kautta, jossa Tuomisen tiimi vetäisi muutaman rangaistuspotkun.

Team Tuominen

Viinintekijä Steve esittelemässä Awaroa -luomuviinitilansa uutta vuosikertaa.

Puu-uunissa paistuu herkullinen pizza.

Lopuksi vielä rannalle syömään Fish and Chips -ateria hyvässä seurassa.

Vasemmalta katsoen Vivian, Collin, Elmo, Jussi, Alberto ja Michelle.

Sitten maistuikin jo uni.

Edelleen tiiviisti yhdessä.

Advertisements