You are currently browsing the monthly archive for February 2011.

Vene-elämä alkaa olla lopuillaan. Huomenna muutetaan takaisin taloon. Viikonloppuna oli vielä vilkasta vesielämää. Otson purjehduskoulussa oli kisaklinikka, jossa opittiin kisaamisen alkeita. Otso pääsi kokeilemaan myös Adam-opettajan katamaraania. Ärhäkkä peli, kun ampaisee kovaan vauhtiin!

Otso katamaraanin kyydissä Oneroalla.

Oonalla ja Elmolla evästauko.

Kaikilla oli kavereita. Oona pääsi ystävättärensä synttärijuhliin, Otso pyöräili kaverin luokse kylään, ja Elmoakin käytettiin kylässä Steiner-leikkikoulukaverin luona. Ja sunnuntaina saimme purjehdusseuraa suomalaisista tytöistä Mintusta ja Miljasta, jotka asuvat myös Waihekella. Kiva touhukas viikonloppu!  

Cowboy-leikkejä kikkataljalla.

Advertisements

Arkinen ankkurielämä eroaa merkittävästi cruising elämästä, sillä olemme sidottuja paikkaan ja aikaan. Sään tuomat haasteet on otettava kiltisti vastaan. Tässä muutamia päällimmäisiä kokemuksia ankkurielämästä. Ensi viikolla muutetaan takaisin taloon.

1. Kiipeily. Yksi parhaista lasten tekemisistä on kiipeily. Välillä kuuluu huutoja ja taputusta viereisistä veneistä, kun Otso kipuaa vantteja pitkin ylös ja skuuttinaruja pitkin alas. Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Otso kiipeämässä isopurjetta ylös.

 

Elmo perässä!

 

2. Arki-askareet. Huomasin, kun asuimme talossa, etten leiponut lähes ollenkaan. Nyt jälleen tehdas käy kuumana. Leivotaan leipää, pannaria, banaanikakkua ja pullaa. Ja lettuja paistellaan harva se ilta. Lapset nauttivat, kun saavat osallistua.

Elmo kokkaa

3. Pesu. Pesu suoritetaan yleensä kannella suihkupussilla. Mutta joskus, kun oikein sataa, voi ottaa makeavesikylvyn vaikkapa kumiveneessä.

Kylvyssä Great Barrierilla

4. Keikutus. Joskus kelissä on kestämistä, kun vene rullaa niin, että nukkumista varten täytyy melkein nostaa sängyn laidan liinat ylös. Viimeisen syklonin jäänteiden pyyhkiessä yli, mainigit nousivat mahtaviksi Oneroan rannalla.  

Lahdelle ankkuroidusta toisesta purjeveneestä näkyy vain masto.

5. Pläkä. Ja sitten toisinaan on aivan peilityyntä eikä tuule lainkaan. Silloin ankurissa olo on juhlaa.

Kevyessä tuulessa on kiva mennä.

Nanea ilta-auringossa Oneroalla.

Päivällä oli täysin pläkä. Sitten pienen tuulenvireen jälkeen alkoi Oneroan rannan ankkuripaikalla armoton keikutus. Mainingit saapuivat lahteen kuin varkain jostain kaukaa. Kävimme nukkumaan, mutta puolen yön aikaan kuului ulkoa huutoa: Nanea! Nanea!

Syöksyimme ulos ja huomasimme, että ankkurimme oli pettänyt ja olimme raahautuneet pelottavan lähelle toisia veneitä sekä rantaa. Onni onnettomuudessa, että olimme valuneet tarkalleen kahden veneen väliin. Sydämet pomppaillen nostimme ankkurin ja siirryimme kauemmaksi:; syvemmälle ja väljemmille vesille. Loppuyön Jussi nukkui GPS tyynyn alla, Nanean rullatessa eteen ja taakse.

Arkipäivä alkaa tohinalla veneessä. Lasten eväät täytyy tehdä valmiiksi ja pakata reppuihin uikkareiden ja kouluvihkojen sekaan. Sitten pakataan kannettava tietokone ja puhelimet vesitiiviisiin pusseihin. Kaikki päivällä tarvittavat välineet täytyy muistaa ottaa mukaan, koska veneelle ei jaksa montaa kertaa soutaa hakemaan unohtuneita tavaroita. Lapset heitetään kouluun ja me aikuiset suunnistamme kirjastoon töihin. Kirjastot ovat mahtava juttu täällä Uudessa Seelanissa niinkuin meillä Suomessakin. Internettiin pääsee ilmaiseksi langattomasta verkosta, kirjavalikoima on laaja ja palvelu loistavaa.

Iltapesulla

Ainoa hankala tekijä venearjessa on se, että säätä pitää tarkkailla alituiseen ja kun tuuli kääntyy, niin meidänkin täytyy vaihtaa ankkuripaikkaa. Silloin pitää aina suunnitella uudelleen, että miten lapset viedään kouluun ja niin edelleen. Otso ehdotti sovittua tapaamispaikkaa Oneroan keskustasta johon tulla, jos eksyy. Voi olla nimittäin, ettei aina muista millä puolella saarta se koti aina onkaan.

Vuosi jo Waihekella, mutta vasta nyt purjehdimme saaren kauneimpaan lahteen Cactus Bay:hin. Rantaan on pääsy vain veneellä, josta johtuen tunnelma on kuin autiolla saarella. Pohutukawa -puut luovat varjoa rantaan ja kullankeltainen hiekka kutsuu lekottelemaan. Vietimme rannalla yhden päivän uiden, surffaten aalloissa ja poimien mehukkaita vihersimpukoita. Olo oli kuin Robinson Crusoella ja Elmokin kysyi, että millä saarella me nyt oikein olemmekaan. Uskomatonta kyllä, mutta kotisaarellamme. 

 

Makaronilaatikkoa lounaaksi.

Oona kertoo: Me käytiin Cactus Bay:ssa. Elmo ja Otso kaatuivat kanootilla biitsillä. Mutta minä en voinut tulla mukaan koska olin kipeä.  Me poimittiin rannasta muskeleita (mussels). Ne olivat hyviä. Me tehtiin soppaa niistä ja syötiin ne. Me hengailtiin laidasta toiseen (puosun tuolilla) ja se oli tosi hauskaa. Mutta siinä pitää ponkaista tosi kauas ettei lyö päätä laitaan.

Elmo kertoo: Minä hyppäsin kaksi kertaa ja minä löin pääni. Ja sitten minä menin toisen kerran ja tein niin ison hyökkäyksen, että minä lensin niin että, viuuh!

Oona viihdyttää matkalla.

Otso sukeltaa

Loma alkaa olla lopuillaan vaikka asummekin vielä veneessä helmikuun loppuun asti. Otso lähti jo koulutielle vesitiivis reppu selässä. Ensin rantaa kumiveneellä tai kanootilla ja siitä koulubussin kyytiin. Oona on ollut kotona kuumepotilaana, mutta menee innokkaana kouluun ensi viikolla.

Me aikuiset taistelemme parhaillaan työviisumiasioiden parissa, jotka tuntuvat kestävän ikuisuuksia. Osa ongelmaa on siinä, että puuttuvia dokumentteja on liiaksi. Minulla alkaisi osa-aikainen assistentin homma Aucklandin teknillisessä yliopistossa, mutta jännitän, voinko ottaa työn vastaan, jos viisumiasiat eivät tule ajoissa kuntoon. Maanhanmuuttajan kengissä ei aina ole helppoa, sen olemme saaneet huomata.