Otso oli päättänyt naapurin Loyalin kanssa osallistua lasten triathlon-kisaan. Pojat harjoittelivat ajamalla lenkkiä kotikadullamme ja tehden iltaisin punnerruksia. Koska kaverit olivat ilmeisen tosissaan osallistumisestaan, niin päätimme lähteä kannustamaan koko perheen voimin.

Otson pyörä Nanean kannella.

Purjehdimme edellisenä päivänä Waihekelta Devenporttiin, jossa lähes viikottain järjestettävät kisat tällä kertaa pidettiin. Lähes kolme tuhatta jännittynyttä lasta oli saapunut paikalle varhain sunnuntaiaamuna. me suoritimme minimaratonin ensin aamulla soutaen rantaan ja kävellen lenkin Devenportin ympäri ennekuin viimein löysimme kisapaikalle. Jännitystä lisäsi myös, ettemme olleet ennättäneet ilmoittautua etukäteen, mutta tilaa oli runsaasti ja Otso pääsi mukaan kisaan.   

Kunnon pasta-annos edellisenä iltana.

Kahdeksanvuotiaiden sarjassa oli ensin vuorossa 100 metrin uinti, jota seurasi 4 kilometrin pyöräily ja lopuksi 1,5 kilometrin juoksu. Kisa oli tehokkaasti organisoitu, pyörä ja tarvikkeet oli sijoitettu tarkasti omille paikoilleen ja vaihdot sujuivat lapsilta ongelmitta. Kannustusjoukoilla oli työ pysyä perässä ja onnistuimme nipin napin saapumaan maalilinjalle vastaanottamaan iloista mutta väsynyttä kilpailijaa.

Kahdeksanvuotiaat 'keltalakit' valmistautumassa uintiin.

Otso juoksemassa vaihtopisteelle.

Otso ilmoitti, että oli ollut hauskaa mutta rankkaa. Helpoin osuus oli kuulema ollut pyöräily, jossa oltiin menty vain alamäkeä. Rankin osuus oli ollut juoksu, jossa taas matka oli ollut pelkkää ylämäkeä. Taisi olla väsymykselläkin jo osuutta asiaan. Uinnissa taas vaikeutena oli ollut se, että rata oli laitettu niin matalaan rantaveteen, ettei siinä pystynyt kunnolla uimaan. Maanantaiaamuna pieni kisaaja lähti innoissaan kouluun uusi Weetabix-paita yllään.

Mitali kaulaan ja kuvaan.

Ja sitten onkin kotiinlähdön aika.

Advertisements